SUOSITUKSIA MEISTÄ
Vauhdikasta ja asiantuntevaa toimintaa!
Pyysimme rivitaloasunnon myyntiin tarjouksia muutamalta firmalta. Tero vakuutti ammattitaitoisella käytöksellä ja suositteli myös, että nostetaan pyyntihintaa hieman omaa ja kilpailijoiden arviota korkeammaksi. Se kannatti, sillä kaupat syntyivät nopeasti hieman alkuperäistä arviohintaamme korkeammalla summalla. Koko prosessi hoitui todella nopeasti ja näppärästi – kaupat oli tehty kuukauden sisällä tarjouspyynnön laitosta. Selvisimme yhdellä siivouksella, jonka jälkeen sekä otettiin kuvat että järjestettiin näytöt, joista jo ensimmäisestä löytyi ostaja. Tero järjesti myös siinä sivussa kosteusmittauksen, ilmastoinnin huollon ja silikonisaumojen uusimiset. Me saimme keskittyä kesälomaan, uuden asunnon etsintään ja muuttovalmisteluihin. Suurkiitokset!
Juuso Matkaselkä, Jyväskylä
Kesähuvilan nopea kauppa
Kiitos Tero Honkaselle asiantuntevasta ja nopeasta palvelusta. Teit todella tarkkaa työtä, ja rauhoittelit, ohjasit ja neuvoit meitä kärsivällisesti ja aina hyväntuulisena. Pystyimme olemaan sinuun yhteydessä aina kun tilanne sitä vaati, ja pidit meidät hyvin ajantasalla asioiden kulusta. Kiitos! Voin lämpimästi suositella sinua ystävilleni ja muille, jotka tarvitsevat asiantuntevaa asuntokaupan hoitajaa.
Hyvää keväänjatkoa, ja työntäyteisiä päiviä toivotellen
koko perikunnan puolesta Mervi Kyläniemi
Asiakaslähtöinen yhteistyö
Kiitokset Tero Honkaselle todella sujuvasta ja ammattitaitoisesta avusta asuntoni myyntiin. Kaikki hoitui hyvin tehokkaasti ja asunto olikin jo myyty muutaman päivän päästä siitä kun myyntikuvat tulivat nettiin! Kaupanteko kävi digitaalisesti ja etänä, ja tiivis yhteydenpito varmisti että tiesin koko ajan miten asiat etenevät. Oli luottavainen olo koko myyntiprosessin ajan. Lämmin suositus.
Tuija Riikonen, Vantaa
Vauhtia myyntiin
Annoimme Tero Honkaselle myyntiin rivitaloasuntomme. Keskustelimme myynnin yksityiskohdista ja päädyimme samaan pyyntihintaan.
Tero otti asunnosta kuvat ja muutamaa päivää myöhemmin jo julkaisi myynti-ilmoituksen. Lähipäiville sovittiin ensimmäiset näytöt ja ja parin päivän päästä asunto olikin jo myyty! Asiat soljuivat kuin kevätpuro. Tero on miellyttävä ja tehokas ammattilainen, joka laittaa asioille vauhtia.
Vahva suositus asuntosi myyntiin!
Jani Tuominen, Jyväskylä
Remontin kautta maaliin
”Kiitos Tero tehokkaista kaupoista. Myynti meni paremmin kuin elokuvissa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja tässä se nähtiin. Teimme asuntoon kattavan remontin ja laitettiin hinta järkeväksi niin, että se menee kaupaksi, ja ettei meille myyjille jää pahamaku suuhun. Kaikki meni alusta loppuun niin kuin oltiin sovittu ja kaupat käteltiin pyyntihinnalla ennen remontin päättymistä. Huhhuh! Seuraavat asiat löytyvät Terolta kaupantekoa ajatellen
- Hinta-arvion tekeminen asunnosta
- Suhteet mahdolliseen remonttiin ja remontin suunnitteluun
- Korkea onnistumisprosentti
- Ammattitaitoa ja sosiaalisia taitoja
- Usko omaan tekemiseen ja rautainen asenne
- Edullisin välityspalkkio
En voi kuin suositella kaikille!
PS. Tero saa tulevaisuudessa myydä minunkin asunnon!”
Erno Lönnblad, Jyväskylä
Saaritontit nopeasti kaupaksi
”Laitoimme suvun saaritontin myyntiin Kodille ja Konnulle. Asiat sujuivat nopeasti, ja ilmakuvat tekivät tehtävänsä: Tontti löysi ostajansa jo parissa päivässä! Paperiasiat sujuivat mutkitta. Erityinen kiitos Saul Lintupuulle, joka jaksoi vastata kysymyksiin myös virka-ajan ulkopuolella.”
Tiina-Mari Lyyra, Jyväskylä
Meni kuin Strömsössä – ellei paremminkin!
”Vuodenvaihteessa sain suosituksen käyttää Koti ja Kontu LKV:tä asunnon myyntiin Jyväskylässä. Ulkopaikkakuntalaisena en ollut kuullutkaan ko. välittäjästä, mutta ajattelin, että kannattaa kokeilla pientä ja ketterää valtakunnallisen ketjun sijaan. Yhteydenoton ja toimeksiannon laatimisen jälkeen hommat lähtivät nopeasti ja ammattitaitoisesti liikkeelle Teron toimesta – kahden päivän kuluttua siitä, kun kohde myyntikuvineen oli julkaistu nettiin, saimme jo ensimmäisen ostotarjouksen! Viikon sisään tarjouksia oli jo kaksi, joista toinen johti kauppoihin.
Tero piti minua erinomaisesti ajan tasalla tapahtumien kulusta. Asiakaspalvelu oli loppuun asti palvelua isolla P:llä! Suosittelen lämpimästi Koti ja Kontu LKV:ta oman kokemukseni perusteella. Vaasalaisena voisin todeta, että meni kuin Strömsössä – ellei paremminkin!”
Jari Sinisalo, Vaasa
Kiitollinen ja tyytyväinen asiakas
”Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei osaa edes kuvitella.
Alkuun se lähti ihan tavallisesta päiväkävelystä ja uteliaisuudesta Köhniöllä olevaan kohteeseen. Kävimme kurkistamassa myynnissä olevaa rivitalokolmiota ja tapasimme siellä Koti ja Kontu välittäjän. Jo samalla käynnillä tein päätöksen että laitan asuntoni myyntiin heidän välittäjälleen Tero Honkaselle, tuli vain niin luottavainen tunne että nyt on oikea ihminen asialla. Meillä oli heti yhteinen näkemys hinnoittelusta ja toimintatavoista.
Sitten asiat alkoivat vyörymään eteenpäin, tehtiin sopimus sähköisesti hän tuli kuvaamaan asuntoni ja ilmoitus heti kohta nettiin.
Ja nyt pitää kyllä mainita kuinka hienosti hoitui kaikki paperityöt ja allekirjoitukset sähköisesti. Hän piti meidät aina tietoisina missä mennään asian kanssa.
Jo ensimmäisellä näytöllä taisi löytyä ostajaehdokkaita. Tämä koko prosessi kesti reilut kaksi viikkoa kunnes asunnollani oli ostaja ! Oli kyllä mahtava kokemus asunnon myynnistä, että sen voi todellakin tehdä näin helposti !
Suuri kiitos Terolle tästä kaikesta !”
Heikki Rahikainen, Jyväskylä
Huumoria riitti!
”Palasimme Varsovan lomalta ja nyt haluamme KIITTÄÄ mukavasta ja asiantuntevasta palvelustanne. Omakotitalomme Jämsässä sai uudet omistajat ja me pääsimme muuttamaan Jyväskylään. Alkukuukaudet talomme myynnissä viime toukokuusta lähtien olivat turhauttavia ja kesä meni ihmetellessä. Mutta sitten saimme Teron yhteistyöhön kanssamme ja kaiken kaikkiaan mahtavaa aikaa olikin syyskuun alusta alkaen. Huumoria riitti tiukoissa tilanteissakin ja heti meillä synkkasi. Asiantuntevasti ja hienosti myynti saatiin maaliin hänen avullaan ja olemme kiitollisia asiakkaita. Voimme suositella lämpimästi asuntoasioissa toimistoanne.”
Maritta ja Ari-Pekka Knaapi, Jyväskylä
Ei kiveen hakattuja hintoja
“Ostimme Jämerä-kivitalo asunto-osakkeemme rakennusvaiheessa v. 2011 Halssilanmäestä, Ohtonkujalta. Näin ollen olimme sen ensimmäiset omistajat, kun aloimme suunnittelemaan tämän myyntiä keväällä 2015. Halusimme käyttää välittäjää myynnissä, koska koimme ettei itsellämme riitä aika ja rahkeet tähän.
Saimme naapuriltamme vinkin hyvästä kiinteistönvälittäjästä. Otimme välittäjään yhteyttä, ja saimmekin häneltä erittäin kilpailukykyisen välityspalkkiotarjouksen, joka ei ollut “kiveen hakattu”. Sopimus tehtiin, ja olimme erittäin tyytyväisiä asunnon myyntiin kokonaisprosessina. Haluaisimme nostaa esille tärkeimpinä tekijöinä välittäjän ammattitaidon sekä upeat valokuvat markkinoinnissa, ja kattavan myyntiesitteen.
Asuntomme myytiin pian ensimmäisen yleisesittelyn jälkeen, ja välittäjä tarjosi vielä kaupantekokahvit koko seurueellemme”.
Antti Vainio ja Tiina Hirviniemi, Halssilanmäki
Asiantuntevaa asuntokauppaa
”Asioiminen välittäjän kanssa oli alkutapaamisesta aina kauppakirjan allekirjoittamiseen vaivatonta ja joustavaa. Leimallista koko myyntiprosessille oli asiantuntemus ja palvelualttius”.
Martti ja Anitta Heikkinen, Köhniö
Persoonallista otetta välitystyöhön
”Koti ja Kontu -välittäjä myi meiltä molemmilta ensin entiset asuntomme ja välitti ostamamme talon ammattitaidolla sekä persoonallisella ja perehtyneellä otteella. Erityisen tyytyväisiä olimme hänen perehtyneisyydestä sekä vilpittömästä kiinnostuksesta meidän tarpeisiin ja toiveisiin niin myynnin kuin ostamisenkin suhteen. Välittäjästä välittyi aito kiinnostus omaan työhönsä!”
Jenny Rauhansalo ja Antti Suora, Kypärämäki
Sijoitusyksiö vauhdilla tuottamaan
”Tapasin Saul Lintupuun Koti ja Kontu LKV:n konttorilla ja tein ostotoimeksiantosopimuksen sijoitusyksiöstä. Muutaman kuukauden sain odotella, mutta sitten välittäjämme soitti ja kertoi, että lähellä Keski-Suomen keskussairaalaa olisi remontoitu yksiö. Taloyhtiössä oli pääosa isoista remonteista jo tehty, joten oli odotettavissa, että asunnon kulurakenne olisi jatkossa varsin maltillinen. Lintupuulta sain sijoitustuottolaskelman, joka vastasi hyvin omia laskelmiani. Sijainti oli myös sellainen, että vuokraus olisi nopeaa ja helppoa. Kävin siis katsomassa asuntoa, ihastuin siihen ja tein heti ostajalle käyvän hinnan tarjouksen, joka hyväksyi sen heti sellaisenaan.
Sovittiin kauppa-aika jo samalle viikolle ja ryhdyin heti etsimään asunnolle vuokralaista. Koti ja Konnun kautta sain luottotiedot ennakkoon tarkistettua ilmaiseksi kolmelta sopivalta hakijalta. Ja niin asunnon ostopäivän iltana tein asunnosta myös vuokrasopimuksen. Asunto ei ollut tyhjänä päivääkään! Hieno homma!”
Sari Aalto, aloitteleva asuntosijoittaja
Ehdollinen ostotarjous toimi!
”Etsimme yhteistä asuntoa Äänekoskelta ja löysimme ihanan vanhan puutalohuoneiston, josta teimme ehdollisen ostotarjouksen. Ehtona oli miehen asunnon myynti Säynätsalossa. Maksoimme lisäksi käsirahan Koti ja Konnun asiakasvaratilille jemmaan, jotta kohde poistuisi julkisesta myynnistä eikä kukaan nappaisi sitä nenämme edestä. Asetimme vanhan asunnon myyntiajaksi vain reilut pari kuukautta, jota välittäjämme Saul Lintupuu kyllä piti vähän liian optimistisena. No rivitalokaksiolla, josta oli kauniit Päijännenäkymät, olikin kivasti kiinnostusta ja välittäjämme löysi ostajan ennen määräajan päättymistä. Uusi asunto ostettiin aivan aikataulussa ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Käsirahan vastaanottaminen ei ole myyjän kannalta ehkä paras ratkaisu. Sillä jos oma asunto ei olisi mennytkään kaupaksi sovitussa ajassa, niin Koti ja Kontu olisi palauttanut käsirahamme. Myyjä olisi menettänyt myyntiaikaa ja sen jälkeen olisi pitänyt aloittaa myynti jälleen alusta. Onneksi kivat myyjät ymmärsivät, että me halusimme tämän asunnon ja uskoimme vahvasti, että kauppa näin järjestyy!”
Saija Rauhala ja Pekka Vaahervaara, Äänekoski
Talounelmia ja ostajalähtöistä tunnelmaa
”Noin kaksi vuotta sitten aloimme etsimään Omaa Kotia Saarijärven alueelta. Heti ensimmäisten joukossa silmään pisti myynti-ilmoitus, joka oli tehty todella omaperäisellä ja hauskalla otteella. Myynti-ilmoitukseen oli otettu paljon hyviä kuvia ja kohdetta oli esitelty monisanaisesti, lämpimästi ja hauskasti! Yhä uudelleen palasimme päivän aikana katselemaan talon kuvia ja lukemaan persoonallista esittelytekstiä talosta. Voisiko tuo olla meidän Oma Koti?
Esittelyyn oli varattu mukavasti aikaa, minkäännäköistä kiirettä ei tuntunut olevan vaan saimme rauhassa tutustua potentiaaliseen Tulevaan Omaan Kotiimme. Välittäjä oli rento ja mukava, kiirettömän oloinen ja hyvin mahdollisiin kysymyksiin valmistautunut kiinteistövälittäjä, joka jo persoonallaan valloitti ja rauhoitti jännittävät talonkatselijat. Ja niinhän siinä kävi, että esittelystä lähdettiin ostotarjouksen tehtyämme.
Välittäjä toimi ahkerasti myös tässä välissä sähköpostitse vastaillen mieleen tulleisiin kysymyksiin ja käytännön asioihin sekä aikataulujen yhteensovittajana. Edessä oli vielä kuntokartoitus taloon, jossa välittäjä sekä myyjä olivat mukana. Välittäjä hoiti senkin homman ammattimaisesti kysellen kuntokartoittajalta asioita joita emme olisi itse osanneet edes kysyä ja tarkisteli pikkufaktoja vielä myyjältä samalla kun hörpimme kahvia ja mietimme tulevaa.
Kaikenkaikkiaan voimme suositella Koti ja Kontu LKV:ta kaikille, jotka haluavat persoonallista ja henkilökohtaista otetta talon ostoon tai myyntiin. Rehellinen, reilu ja kiireetön asiointi sekä henkilökohtainen opastus ja tuki läpi jännittävänkin osto/myyntiprosessin takaavat varmasti tyytyväiset asiakkaat!
Erityisesti talon uuden Isännän ja Emännän mieleen jäi ostoprosessista ja välittäjästä rehellinen ja ostajalähtöinen tunnelma, jossa meille ostajille varmistettiin asiakastyytyväisyys eikä yhtään seikkaa jäänyt käymättä läpi ja tuntui kuin talon välittämistä meille olisi hoitanut paras luotettava kaverimme”.
Nana ja Janne Honkonen, Saarijärvi
Kaksi myyntiin ja yksi ostoon
”Meillä oli peritty kotitalo Säynätsalossa jonka päätimme myydä ja oma kotitalo Saarijärven Koskenkylällä. Tarkoituksenamme oli myydä molemmat talot sekä ostaa sopiva talo Saarijärven keskustasta eläkepäiviä varten. Eli välityspalvelunne hoiti onnistuneesti kolmen talon kaupat alla olevan mukaisesti:
Muuratsalo: Talon myynnin oltua aikaisemmin suurella välitysfirmalla, huomasimme eron talon esitteeseen, esittelyyn sekä paikan mahdollisuuksien välittämiseen uusille ostajille, olevan teillä paljon henkilökohtaisempaa ja paneutuvampaa. Teitte perinpohjaista työtä, jotta kumpikin osapuoli tiesi tosiasiat sekä mahdollisuudet talosta. Talon tultua teille myyntiin, ei kulunut kauaakaan, kun sopiva ostaja löytyi!
Koskenkylä: Talon esitteeseen kerättiin huolellisesti tiedot paikan tarjoamista mahdollisuuksista mahdolliselle maallemuuttajalle. Idearikas välittäjä paneutui huolellisesti tekstiin ja kuviin. Eikä aikaakaan kun talolle löytyi ostajaksi nuori perhe lapsineen!
Uusi talo Saarijärveltä: Tässä vaiheessa olivat jo uuden ostettavan talomme toiveet ja vaatimukset hahmottuneet ja niinpä välittäjä esitteli meille heillä myynnissä olevia taloja, joita muutamia kävimme katsomassa. Esittely oli mallikasta, perinpohjaista, tarkkaa ja valaisevaa. Ei ollut koskaan kiire, oli aikaa kysyä ja pohtia ja harkita! Kauppaa tehdessä saimme myös asiantuntevia neuvoja päämäärän saavuttamiseksi. Tuntui uskomattomalta, kun kaksi taloa myytiin ja yksi ostettiin yhden kesän aikana!
Asioiminen toimiston kanssa hoitui hyvin! Tietoa talojen myyntitilanteesta sai koko ajan! Kiitokset!”
Keijo ja Airi Laitinen, Saarijärvi
Helpot kaupat
”Kaupanteko kävi hyvin selkeästi ja vaivattomasti”.
Antti Tuutti ja Susanna Jämsen, Halssilanmäki
Kontuhaun tulosta
”Välittäjä ehdotti ostotoimeksiantoa eli Kontuhakua talosta, joka sijaitsi samalla alueella, mutta ei ollut julkisessa myynnissä. Teimme sopimuksen joka ei velvoittaisi meitä mihinkään tässä vaiheessa, eikä meille koituisi kustannuksia, mikäli talo ei olisikaan passeli.
Kyseessä oli Köhniön alueelle tyypillinen 50-luvun rintamamiestalo, joka oli laajasti peruskorjattu, eikä siis vaatinut välitöntä remonttia. Se kodin tunne mikä tuli vastaan jo ulkoeteisessä siinä joulukuun pimeänä aamuna oli niin voimakas, että jätimme tarjouksen jo rappusilla lähtiessä.
Talolle varattiin pikimmiten sen historian ensimmäinen kuntotarkastus, jossa ei mitään yllättävää ilmennyt. Kaupantekokin hoitui mutkattomasti ja välittäjän taholta yhtä säntillisesti, kuin koko toimeksiantoprosessi. Asiat eivät kuitenkaan aivan menneet kuin Strömsössä. Muuttopäivänä huonekaluista tyhjennetyn askarteluhuoneen nurkassa huomasimme repsottavan lattialaudan. Emme asiaa suuremmin murehtineet, mutta koska seikka oli jäänyt kuntotarkastajalta huomaamatta hän tuli elokuussa (lukuisten yhteydenottojen jälkeen) purkamaan lattian, jotta nähtäisiin mitä se on syönyt.
Välittäjä oli paikalla vahingon laajuutta selvitettäessä ja laati tarkkasanaisen ja asiaan perehtyneen kirjallisen raportin siitä, miten vaurio olisi korjattavissa sekä realistisen ehdotuksen kauppahinnan alennuksesta. Olimme hämmentyneitä siitä, miten suurella intensiteetillä välittäjä paneutui kaupan jälkihoitoon, ilman erillistä velvoitetta tai korvausta. Kokonaisuutena voimme sanoa, että välittäjän työskentely oli jämptiä, asiaan paneutuvaa ja luottamusta herättävää. Yhtään muuttolaatikkoa emme ole jättäneet purkamatta.
Kiitokset Koti ja Kontu; perheemme on viimein päässyt kotiin”.
Päivi ja Harri Halttunen, Köhniö